B-lausunto ja C-lausunto – mitä eroa niillä on ja milloin niitä tarvitaan?

Hei ja lämpimästi tervetuloa jälleen uuden jakson pariin. Olen lääkäri Anna Koskinen, ja minut on jälleen kutsuttu keskustelemaan terveyteen liittyvistä aiheista, jotka usein herättävät paljon kysymyksiä. Tällä kertaa pysähdymme asiakirjoihin, jotka vaikuttavat monen potilaan arkeen, työkykyyn ja oikeuteen erilaisiin etuuksiin: B-lausuntoon ja C-lausuntoon. Ne ovat lääkärin laatimia virallisia asiakirjoja, mutta niiden tarkoitus ja käyttötarkoitus eroavat toisistaan selvästi, ja siksi on tärkeää ymmärtää, mitä kumpikin lausunto sisältää.

Arjessa potilas saattaa tarvita monenlaisia todistuksia tai lausuntoja. Joissakin tilanteissa riittää lyhyt A-todistus sairauspoissaolosta, kun taas toisissa tarvitaan laaja ja yksityiskohtainen arvio terveydentilasta tai toimintakyvystä. Kun kyse on etuuksista, kuntoutuksesta tai pitkäaikaisesta avuntarpeesta, viranomaiset edellyttävät perusteellisempaa selvitystä. Tällöin puhutaan juuri B- ja C-lausunnoista. Lausuntojen laatimista varten tarvitaan lähes aina lääkärin tapaaminen, sillä arvio perustuu potilaan tilanteen kokonaistarkasteluun. Joskus etävastaanotto riittää, mutta toisinaan kliininen tutkimus on välttämätön.

Aloitetaan B-lausunnosta. Se on laaja kuvaus potilaan terveydentilasta, sairauden vaikutuksista ja siitä, miten nämä muutokset heijastuvat työ- ja toimintakykyyn. B-lausunto ei ole pelkkä toteamus sairaudesta, vaan siinä arvioidaan myös hoidon ja kuntoutuksen tarve sekä ennuste. Lausunto on tarpeen monissa tilanteissa: esimerkiksi sairauspäivärahaa hakiessa, ammatillisen kuntoutuksen yhteydessä tai silloin, kun harkitaan työkyvyttömyyseläkettä. Myös erityiskorvausoikeuksia lääkehoitoon tai osasairauspäivärahaa haettaessa viranomaiset edellyttävät B-lausuntoa.

C-lausunto puolestaan menee vielä askelen syvemmälle. Siinä ei keskitytä niinkään työkykyyn, vaan potilaan pitkäaikaiseen toimintakykyyn ja siihen, kuinka paljon apua tai tukea hän tarvitsee arjessa. C-lausuntoa käytetään silloin, kun arvioidaan oikeutta esimerkiksi vammaistukeen, eläkettä saavan hoitotukeen, pitkäaikaisiin kotihoidon palveluihin tai apuvälineisiin. Lausunto perustuu kokonaisarvioon siitä, miten sairaus vaikuttaa potilaan päivittäisiin toimintamahdollisuuksiin – kykyyn liikkua, huolehtia itsestään, osallistua arjen askareisiin ja selviytyä ilman ulkopuolista apua. C-lausunnon perusteella määritellään avuntarpeen määrä ja sen pysyvyys.

B- ja C-lausunnot muistuttavat siis toisiaan siinä mielessä, että ne molemmat ovat lääkärin tekemiä virallisia asiakirjoja, joiden tarkoituksena on kuvata potilaan tilannetta mahdollisimman tarkasti. Mutta niiden painopiste on erilainen:
– B-lausunto keskittyy työ- ja toimintakykyyn sekä sairauden vaikutukseen työhön.
– C-lausunto keskittyy arjen toimintakykyyn ja avuntarpeeseen.

Käytännössä potilaan tarve määräytyy elämäntilanteen mukaan. Esimerkiksi henkilö, joka tarvitsee sairauspäivärahaa tai ammatillista kuntoutusta, hyötyy B-lausunnosta. Henkilö, joka tarvitsee kotipalvelua, apuvälineitä tai taloudellista tukea toimintakyvyn heikennyttyä, tarvitsee C-lausunnon.

Moni kysyy, kuinka lausunnon laatiminen käytännössä etenee. Tyypillisesti prosessi alkaa sillä, että potilas kertoo tilanteensa lääkärille. Sen jälkeen arvioidaan, millaista selvitystä viranomainen tarvitsee. Lääkäri voi tarvita aiempia tutkimuksia, laboratoriotuloksia, kuntoutusraportteja tai potilaskertomuksia. B- ja C-lausunto eivät ole pelkkä lomake, vaan ne muodostuvat harkitusta kokonaisarviosta, jossa yhdistyvät lääketieteellinen tieto ja potilaan kokemus.

Kiitos, että olit mukana tämän päivän jaksossa. Olen lääkäri Anna Koskinen, ja toivon, että tämä jakso auttoi selkeyttämään, mitä eroa B- ja C-lausunnoilla on ja miksi ne ovat niin keskeisiä monien potilaiden arjessa. Seuraavassa jaksossa jatkamme uuden terveysaiheen parissa – siihen asti, pidä huolta itsestäsi ja muista, että oikeanlaisen tuen hakeminen on osa hyvinvoinnista huolehtimista.