Valokuvassa olevat asiat ovat aina jo kadonneet sellaisina, kuin kuva ne esittää. Siksi sen kohdalla puhutaan monesti poissaolosta. Mutta mitä tapahtuu, jos itse valokuva on poissaoleva? Tatu Gustafssonin näyttely Hippolyte Studiossa käsittelee valokuvan ja tekstin välistä rajapintaa, visuaalisen kääntämistä sanalliseksi, jota valokuva tuntuu itsepäisesti vastustavan.
Näyttelyn nimi kuva picture tableau toimii teoksen kontekstissa yleiskäsitteenä, jossa olevat sanat pitävät sisällään erilaisia kuvallisia merkityksiä aina valokuvista mielikuviin ja käskyyn kuvitella jotakin. Kuvia käyttäjän ohjeiden perusteella tuottavien tekoälyohjelmien yleistyessä, on kuvan tekeminen siirtynyt myös tekstin alueelle. Gustafsson ei ole kuitenkaan halunnut toteuttaa teosta visuaalisena kuvana, vaan sen sijaan se tapahtuu kuulijan mielikuvituksessa.
Hippolyten Studio on tyhjä, lukuun ottamatta yhtä valokeilaa. Tilassa Ada kuvailee valokuvaa. Ada on nimi, joka on annettu yhdelle text-to-speech -ohjelman äänistä. Se tuntuu liikkuvan jossakin tekstin ja puheen rajapinnassa, sillä Ada ei lue, vaikka ääni perustuukin oikean henkilön ääneen. Se on sekoitus konetta ja koneelle äänensä antanutta henkilöä.
Tekstissä tapahtuvan teoksen mahdollisuudet tuntuivat Gustafssonista rajattomilta, sillä siellä teosta eivät sido materiaalien rajoitukset, eivätkä tilojen vaatimukset. Teoksen kuvaileminen kuitenkin tarrasi odottamattomasti todellisuuteen ja elementit alkoivat löytyä läheltä ennemmin kuin kaukaa; kodista, perheestä sekä tutuista tiloista. Gustafsson pohtii, antaako teos kuulijalle mahdollisuuden löytää valokuvasta taiteen tekemisen muotona jotakin lisää vai puuttuuko siitä kaikki se, joka tekee valokuvasta kiinnostavan? Ehkä teoksen kautta voi kuitenkin päästä kiinni niihin valokuvan ominaisuuksiin, jotka tekevät siitä välineenä erityisen.
Tatu Gustafsson (s.1979, Salo) Työskentelee muun muassa kelikameroiden, lainattujen esineiden, sekä käsitteiden parissa. Työskentelyn lähtökohdat löytyvät monesti teknologioita, itsestäänselvyyksiä ja hierarkiota muodostavia suhteita tunnustelemalla. Viime aikoina Gustafsson on ollut kiinnostunut erityisesti taideteoksen tapahtumisesta tekstin tasolla.Gustafsson on valmistunut kuvataiteen kandidaatiksi Turun Taideakatemian valokuvauksen osastolta 2012 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian Tila-aikataiteiden osastolta 2015. Gustafsson on pitänyt näyttelyitä aiemmin mm. Galleria Huudossa, Titanik-galleriassa, Mältinrannan Studiossa sekä Myymälä2-galleriassa.
kuva picture tableau on ääniteos, jota voi gallerian lisäksi kuunnella podcast-ohjelmien kautta.
Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen Varsinais-Suomen taidetoimikunta.
On Purpose with Jay Shetty
I’m Jay Shetty host of On Purpose the worlds #1 Mental Health podcast and I’m so grateful you found us. I started this podcast 5 years ago to invite you into conversations and workshops that are designed to help make you happier, healthier and more healed. I believe that when you (yes you) feel seen, heard and understood you’re able to deal with relationship struggles, work challenges and life’s ups and downs with more ease and grace. I interview experts, celebrities, thought leaders and athletes so that we can grow our mindset, build better habits and uncover a side of them we’ve never seen before. New episodes every Monday and Friday. Your support means the world to me and I don’t take it for granted — click the follow button and leave a review to help us spread the love with On Purpose. I can’t wait for you to listen to your first or 500th episode!
Dateline NBC
Current and classic episodes, featuring compelling true-crime mysteries, powerful documentaries and in-depth investigations. Follow now to get the latest episodes of Dateline NBC completely free, or subscribe to Dateline Premium for ad-free listening and exclusive bonus content: DatelinePremium.com
Stuff You Should Know
If you've ever wanted to know about champagne, satanism, the Stonewall Uprising, chaos theory, LSD, El Nino, true crime and Rosa Parks, then look no further. Josh and Chuck have you covered.