Puhu työstä -podcast

Puhu työstä -podcast

Puhu työstä -podcast luotaa työelämän muutoksia, herättää keskustelua muuttuvista osaamistarpeista sekä tavoista käsittää työtä. Podcastiä tuottaa Talous ja nuoret TAT. Ota kuunteluun myös nuorille suunnattu Puhu rahasta -podcast! Podcastien aiheina kuullaan asiaa muun muassa kiertotaloudesta, robotiikasta, virtuaalitodellisuudesta, työhyvinvoinnista ja oman osaamisen tunnistamisesta. Asiantuntijavieraita haastattelee TATin viestintäpäällikkö Viivi Ali-Löytty. #puhutyöstä

Episodes

March 5, 2019 • 17 mins
Vuoden 2019 ensimmäisessä Puhu työstä -jaksossa tutustutaan tulevaisuudentutkimuksen perusteisiin. Jakson aikana opitaan, ettei tulevaisuudentutkimus ole ennustamista, vaan ennakointia, ja että tulevaisuudentutkimuksen tavoitteena on tuoda esille vaihtoehtoja pitkäjänteisen päätöksenteon tueksi. Jakson vieras, projektiasiantuntija Sari Miettinen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta avaa, millaista on akateeminen tulevaisuudentutkimus...
Listen
Watch
Mark as Played
Millainen merkitys kulttuurien tuntemuksella on kansainvälisessä työelämässä? Puhu työstä -podcastin kymmenes jakso tutustuu bisneksen tekoon vieraan kulttuurien edustajan kanssa. Mitä pitää huomioida, miten käyttäytyä? TEM:n Mikko Koivumaa ja Business Finlandin Marko Salonen vinkkaavat, että huomiota kannattaa kiinnittää ainakin ajankäyttöön, kohteliaisuusstandardeihin, suoruuteen ja nopeuteen sekä hierarkioihin päätöksenteossa.
Listen
Watch
Mark as Played
Timma, Wolt ja Venuu ovat esimerkkejä kotimaisista menestyksekkäistä yrityksistä, joiden liiketoimintaideat perustuvat alustatalouden ratkaisuihin - palvelut yhdistävät hajallaan olevat palveluntuottajat yhdellä alustalle. Yhdeksännessä Puhu työstä -podcastin jaksossa tutustutaan alustatalouteen, siihen liittyviin liiketoimintamahdollisuuksiin ja sen ympärillä pyörivään käsiteviidakkoon. Millaista osaamista alustatalous vaatii ymp...
Listen
Watch
Mark as Played
Miten uutta työtä ja uusia ammatteja syntyy? Kahdeksannessa Puhu työstä -jaksossa keskustelemme Sitran Mikko Dufvan ja Troot Networkin Esko Asiakaisen kanssa työn murroksesta, uusista ammateista ja siitä, mitä on oikea työ.
Listen
Watch
Mark as Played
Seitsemännessä jaksossa sukellamme keskittymisen saloihin. Mitä ihmisen aivoissa tapahtuu, kun keskittymiskyky alenee? Syytämme usein työskentely-ympäristöämme erilaisista häiriötekijöistä, vaikka olemme itse keskittymiskykymme pahimpia vihollisia. Miksi keskeytämme itse itseämme? Entä millaista keskittymiskykyä tulevaisuuden työt vaativat, ja miten koulumaailman pitäisi reagoida muutokseen? Näitä kysymyksiä pohdimme upouudessa stu...
Listen
Watch
Mark as Played
Puhu työstä -podcastin kuudennessa jaksossa syvennytään tekoälyyn. Ministeri Lintilän Tekoälytyöryhmän tavoitteena on tehdä Suomesta tekoälyn soveltamisen kärkimaa. Työryhmä julkaisi 20.6. Tekoälyajan työ -raportin, jossa tarkasteltiin tekoälyn vaikutuksia talouteen, työelämään, koulutukseen ja etiikkaan nyt ja tulevaisuudessa. Työryhmän jäsen ja asiantuntija Merja Fischer saapui studioon pohtimaan kanssamme, millaisia tulevaisuude...
Listen
Watch
Mark as Played
Viidennessä Puhu työstä -jaksossa keskitytään tulevaisuuden tekijöihin, eli nykynuorten ajatuksiin ammatinvalinnasta ja työn teosta. TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen sekä T-Media Oy:n tutkimuspäällikkö Reeta Sutinen kertovat tuoreen Kun koulu loppuu - Nuorten tulevaisuusraportti 2018 -tutkimuksen valossa, milloin nuoret tekevät uravalintansa, keneltä nuoret kaipaavat eniten apua ammatinvalinnassa sekä millä asenteella nuor...
Listen
Watch
Mark as Played
Puhu työstä -podcastin neljännessä jaksossa sukelletaan virtuaalitodellisuuteen ja pohditaan, miten se tulee muuttamaan tulevaisuuden työelämää ja maailmaa laajemmallakin skaalalla. Viivin kanssa asiasta keskustelemassa on FIVR:n Managing Director Olli Sinerma, joka on yksi Suomen ensimmäisiä VR-studion perustajia. Mitkä ovat virtuaalitodellisuuden seuraavat askelmerkit? Kuinka realistista on ajatella, että virtuaalitodellisuus kor...
Listen
Watch
Mark as Played
Puhu työstä -podcastin kolmannessa jaksossa perehdytään robotiikkaan ja sen tuomiin työelämän muutoksiin. Vievätkö robotit ihmisten työt? Tuoko tulevaisuus mukanaan ihmisen ja robotin välisen yhteistyön, joka mahdollistaa entistä laadukkaamman ja tehokkaamman tuotannon? Viivin vieraina asiasta keskustelemassa ovat tietokirjailija ja AIRO-ohjelman konsultti Cristina Andersson sekä Tampereen teknillisen yliopiston teollisuusrobotiika...
Listen
Watch
Mark as Played

Popular Podcasts

    If you've ever wanted to know about champagne, satanism, the Stonewall Uprising, chaos theory, LSD, El Nino, true crime and Rosa Parks, then look no further. Josh and Chuck have you covered.

    Dateline NBC

    Current and classic episodes, featuring compelling true-crime mysteries, powerful documentaries and in-depth investigations. Follow now to get the latest episodes of Dateline NBC completely free, or subscribe to Dateline Premium for ad-free listening and exclusive bonus content: DatelinePremium.com

    The Breakfast Club

    The World's Most Dangerous Morning Show, The Breakfast Club, With DJ Envy, Jess Hilarious, And Charlamagne Tha God!

    The Clay Travis and Buck Sexton Show

    The Clay Travis and Buck Sexton Show. Clay Travis and Buck Sexton tackle the biggest stories in news, politics and current events with intelligence and humor. From the border crisis, to the madness of cancel culture and far-left missteps, Clay and Buck guide listeners through the latest headlines and hot topics with fun and entertaining conversations and opinions.

    Crime Junkie

    Does hearing about a true crime case always leave you scouring the internet for the truth behind the story? Dive into your next mystery with Crime Junkie. Every Monday, join your host Ashley Flowers as she unravels all the details of infamous and underreported true crime cases with her best friend Brit Prawat. From cold cases to missing persons and heroes in our community who seek justice, Crime Junkie is your destination for theories and stories you won’t hear anywhere else. Whether you're a seasoned true crime enthusiast or new to the genre, you'll find yourself on the edge of your seat awaiting a new episode every Monday. If you can never get enough true crime... Congratulations, you’ve found your people. Follow to join a community of Crime Junkies! Crime Junkie is presented by Audiochuck Media Company.

Advertise With Us
Music, radio and podcasts, all free. Listen online or download the iHeart App.

Connect

© 2026 iHeartMedia, Inc.

  • Help
  • Privacy Policy
  • Terms of Use
  • AdChoicesAd Choices